lauantai 17. huhtikuuta 2010

Elämä järkkyy..pitääkö vain jaksaa eteenpäin?



Tarina:
Kylän lähellä oli pieni metsä ja siellä kasvoi iso mänty. Vuosikymmeniä siinä vakaana seisten, hiljaa hymisten tuulen mukana.
 Niin ettei kylässä kukaan enää muistanut puun olemassaoloa, mitenkään erikseen. Se vain oli siellä aina. Kaikki tiesivät sen.
 Sen luo tehtiin treffejä, kerrottiin sydänsuruja, riitoja, milloin mitäkin mieltä painavaa.
Se vaan hiljaa kuunteli, oli paikalla. Milloin joku tuli sen juurelle itkien huoliaan,
menetettyä rakkauttaan..tai muuten järjestelemäänn ajatuksiaan. Nojaten puun rosoiseen pintaan, saaden siitä lohtua.
Sen ympärille kasvoi toisia puita. Korkeampiakin, mutta pienemmän tuntuisia. Jokunen kaadettiin, ihan vierestä jopa..ja vuodet kului..
Sitten eräänä päivänä, aivan tavallisena, arkisena päivänä... kuului metsästä hiljainen humahdus....ei muuta...
Silti kaikki havahtuivat..mikä se oli?? Mikä se huokaus oli?  mitä tapahtui?? MetsänSuurin Puu oli hiljaa kaatunut pois.
Sen sisällä jokin petti. Se oli niin huolehtinut jotta kaikki mahtuisivat sen oksien varjoon, jottei se itse huomannut voimiena hiljaa ehtyvän.
Niin se päätti kaatua..hiljaa pois...
EI, EI!  Miten nyt eletään? Mihin nyt turvataan?... huolet kannetaan?.. mistä neuvoa kysytään? .. voimia saadaan....
Niin piti kylän väen jatkaa elämäänsä ilman Metsän Suurinta Puuta...ja pikkuhiljaa elämä taas alkoi soljua omaa tahtiaan, oli pakko.
 Mutta kukaan ei koskaan unohtanut Sitä puuta!
"Niin hiljaa kaatui Metsän Suurin Puu,
vaa silti,
siihen kaikki havahtuu."

Tämän kertomuksen omistan serkulleni.